lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kurkkaus kotiin

Kun työt menee niin ettei kerkeä käymään juurikaan mökillä niin päätettiin tänä kesänä uusia/huoltaa kotona terassia. Vanha terassi on ilmeisesti edellisten asukkaiden tekemä, en tarkalleen tiedä kuinka monta vuotta vanha. Terassi oli melko huonossa kunnossa, edellinen maali on melkein joka paikasta kulunut ja puu oli harmaatakin harmaampi, höysteinä sammalta ja jotain muuta vihertävää.
Ensin perusteellinen pesu Tikkurilan tehopesuaineella jossa oli myös hieman valkaisevaa vaikutusta. Sitä en kyllä huomannut mutta lika lähti mukavasti. Ensin kastelin terassin, sitten levitin maalaustelalla pesuaineen, annoin vaikuttaa vartin ja kävin kovalla mattoharjalla läpi ja huuhtelin painepesurilla. 




Sitten alkoi hiomisurakka. Tässä kesti kolmisen viikkoa kun satoi vettä vähän väliä, vanha terassi imi vettä itteensä kunnolla joka kerta  ja kuivumisessa kesti. Tasohiomakoneella käytiin läpi terassi pariin kertaan, aina sateen jälkeen jo hiottu kohta tummeni uudelleen. Pintakerroksen kun saimme hiottua niin lian alta paljastui kaunis ja terve puu. Melkoisen raskas homma oli! 




Katselin ja ihastelin googlesta mustia terasseja ja päätettiin että meille tulee sellainen kanssa. Saimme mun iskältä pöntön ilmaiseksi niin sehän sopi paremmin kuin hyvin! Musta on kaunis mutta petollinen. Tätä ei kenenkään blogissa ilmoitettu kun lueskelin. Eli musta kerää likaa. Kaikki kura, männyn neulaset ja siemenet ja muut esim. linnun kakka näkyvät hyvin selvästi ja saisi kokoajan olla harjaamassa terassia puhtaaksi.






Maalasimme terassin kahteen kertaan. Pinnasta tuli tasaisempi, syvän musta jossa näkyy puun syyt ja oksat silti läpi. Terassimme sai elinvuosia lisää ja tykkään todella paljon miltä se näyttää. Pinnasta tuli nyt niin vettä hylkivä että pitää saunasta hakee kuminen lattialasta ja sillä pyyhkiä vedet pois!


Lisäksi asuntomme päädyssä on saunan miniterassi joka sai saman käsittelyn.
 
  

Samaan syssyyn käsittelin terassipöydän ja tuolit kalusteöljyllä ruskeaksi. Sain ystävältä kalusteet ilmaiseksi. Kalusteet oli perus hyvässä kunnossa mutta tarvitsivat uuden pintakäsittelyn. Nyt vuotta myöhemmin sain aikaiseksi käsitellä ne. 




 Vielä viikko töitä jonka jälkeen alkaa 3 viikon kesäloma ja me muutetaan mökille :D

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Miksi ei voi aina olla lomalla?

Työputken aikana on hyvä välillä pysähtyä ja fiilistellä vanhoista kuvista kesäkuun lomaa ja odottaa innolla elokuun seuraavaa. Viikon loma tuntuu jo niin kaukaiselta :D Työmotivaatio on näin kesäisin aika matalalla kun aatokset on mökillä jatkuvasti.. Sitä pitäis tehdä, tota korjata, tuolla tekis mieli kollata yms yms!
Aina odottaa seuraavaa vapaata tai lomaa jolloin olisi mahdollisuus edes käydä mökillä. Ja kun sitä ei ole niin onneksi on edes miljoona kuvaa mitä tulee otettua aina käynnin yhteydessä :D Ne auttaa hieman vierotusoireisiin.




Kaipaan jopa sadesäätä mökillä. Juhannusviikolla oli loman päätteksi ukkonen jossain taustalla, kaukana kuulu ihanaa jyrinää ja tuli kunnon sadekuuroja. Sade on kaunista.





Sitten suihkun kautta valmistautuun tulevaan yövuoroon. Syvä huokaus.