maanantai 20. marraskuuta 2017

Tietyö tällä kertaa

Moikka taas! 
Uskollinen lukija muistutti blogini olemassa olosta joten pitäähän tänne taas jotain rustailla :D
Pieni kirjoittajan blokki on ollut päällä ja blogi on jäänyt taka-alalle, materiaalia on kyllä loppukesästä ja syksyltä.

Toissa vuonna meille mökille kaivettiin sähköt maahan. Meidän tontille tuleva tie menee naapurin savisen pellon pielestä, savi on kivikovaa ja kuulemma kaivinkoneellakin oli vaikeuksia saada tie auki. Kaivamisen jälkeen kuoppa peitettiin pehmeällä hiekalla.
Edelliskesänä tie alkoi käytön jälkeen painumaan kasaan kuopan kohdalta.
Viime kesänä kaivettiin uusi kuoppa noin metri edellisen taakse. Tämä johtui siitä että naapurin tontilla ollut sähkökaappi ei ollut kuulemma oikeassa paikassa ja jotta sen sai siirrettyä niin sähkölinjaa piti siirtää ja hieman oikaista tieni poikki jotta olemassa olevan johdon pituus riittäisi. Nyt pihatielläni oli kaksi kuoppaa jotka joka käytön jälkeen painuivat kasaan enemmän ja enemmän. Lopulta niin että mieheni madalletulla autolla ei enää meinannut päästä pihaan. 




Meillä oli lainassa isäni hiace jossa maavaraa oli huomattavasti enemmän kuin tavallisessa henkilöautossa. Kuvasta näkee kuinka läheltä maata pohja menee niin voi kuvitella kuinka tavallisen auton kanssa pihaan ajaminen onnistuu..



Sain naapurilta kaivajien yhteystiedot ja otin puhelun työnjohtajalle. Tämä lupasi tulla korjaaman tien takaisin käyttökuntoon, käyttivät tällä kertaa soraa ja vielä painoivat soran tiiviimmin sillä täristimellä jonka oikeaa nimeä en nyt muista.. Ja nyt meillä on huomattavasti parempi tie tulla mökille rentoutumaan!
Kiitos Vera ja kiitos työmiehet :)





Pitkin syksyä olemme käyneet mökillä ja tie on edelleen pysynyt hyvässä kunnossa :)