sunnuntai 5. elokuuta 2018

Vähintään suurtalouskeittiö

Moikka!
Kuukausi hujahti ohi mennessään, nyt on jo elokuu! Mökillä kerettiin olemaan 4 päivää häiden jälkeen rentoutumassa. Sitten arki alkoi ja takaisin kaupunkiin.

Aiemmin olen jo valittanut meidän mökin erittäin suuresta ja käytännöllisestä keittiöstä. Kuinka hienoa on että askeltakaan ei tarvitse ottaa että ylettyy joka nurkkaan. Yksin siellä mahtuu pyörimään mutta kaksin on hankala ruokaa laittaa.
Tässä kuva parin vuoden takaa jossa keittiön pienuus tulee hyvin ilmi.


Uudesta keittiöstä haaveilemme mutta sitä varten täytyisi vähintään tiiliseinä kaataa, purkaa puuhella ja teettää keittiönkaapistot. Puhumattakaan sähkötöistä jotta saisi oikean hellan ja harmaavesi-viemäröintiä tiskipaikalle.


Onnistuin sulattamaan kylmälaukun pohjaa vanhan mökkiuunin keittolevylle joten tuli tilaisuus päivittää siinä edes hieman keittiön tasoa.
Netistä selaillen löytyi Netraudasta sopiva uuni, kahdella keittotasolla. https://www.netrauta.fi/mokkiuuni-kml-3001 Haluttiin tasainen keraaminen liesi jotta siivoaminen olisi helpompaa.



"jaa ei päällä saa seistä vai?!"



Uunissa on grillitoiminto sekä ylä- ja alalämpö, keittolevyissä 12 tehoasetusta. Keittolevykin lämpiää nyt tasaisesti joten lättyihin tulee hienot pitsireunat kauttaaltaan!
Muutaman kerran ollaan vasta tällä kokkailtu ja ne on ainakin onnistuneet. Uudessa uunissa on vain ajastin joka tarvitsee vääntää tappiin että lämmöt menee päälle, tätä kun muistaa aina välillä käydä kääntämässä lisää varsinkin jos uunissa on useamman tunnin kypsennystä vaativaa sapuskaa. Meinasi unohtua kerran..
 

Haaveilu paremmasta jatkuu edelleen.. :D