tiistai 23. elokuuta 2016

Laituriprojekti etenee

Huomenta / yötä!
Rauhallisen yövuoron lopputunneilla on hyvä hetki kirjotella blogia.


Kuten otsikosta huomaa niin meidän laituriprojekti etenee. Joka kerta kun mökillä olemme olleet niin olemme puuhastelleet hieman laiturin kanssa. Alkuun purimme vanhat kansilankut pois. Osa oli melko hennosti enää kiinni ja osa taas ihan mureni sorkkaraudan tai vasaran painosta.



Pitkospuut olikin mielenkiintoisesti kiinnitetty kiviin. Joukossa oli metallikaapelia ja muoviputkea jotka oli osin kivien alla ja osin hakattu kymmenillä nauloilla kiinni puihin. Nauloja ja rautaa tuli pesuvadillisen verran jonka vein metallinkeräykseen. Puut oli myös läpeensä märkiä ja erittäin painavia. Näistäkin osa mureni nostamisen yhteydessä. Näistä ei ollut hupitulipuiksi joten heitimme ne kokon päälle kuivumaan ja odottamaan seuraavaa kertaa kun se roihahtaa.



Urakka oli aikamoinen ja meillä meni sujuvasti pari päivää. Alastoman näköinen rannasta tuli ilman laituria, kiviäkin näkyi niin vähän.
Koska Päijänteen keskilämpötila on ollut noin 17 astetta joka on mun mielestä jäätävän kylmä niin löysimme täydelliset varusteet työskentelyyn vedessä. Neopreenipuvut, hanskat ja kengät! Vaikka nämä motonetin varusteet onkin tarkoitettu lähinnä nykyään suppailuun tai sukelteluun niin työvaatteina nämäkin on oikein oivat. Koska puvun ja hanskojen materiaali on melko paksua, pystyimme nostelemaan teräviäkin kiviä paikoilleen ilman että iho olisi täysin ruhjeilla. Hanskoilla sai hyvän otteen liukkaista kivistä ja kenkien paksu kumipohja auttoi kävelemään terävien kivien päällä ja toimivat myös liukuesteinä. Neopreenipuvun sisällä pysyy melko pitkään lämpimänä kunhan pieni määrä vettä tulee ensin puvun, hanskojen ja kenkien sisälle ja sitten ruumiinlämpö lämmittää sen. Ilman näitä en olisi kyennyt olemaan hetkeäkään järvessä!




Kyllähän se jo näyttää hieman korkeammalta kasalta. Lisää olemme tuohonkin jo saaneet aikaiseksi viime käynnillä. 
Lomani tosin jo loppui ja vuorotyöläisen arki on koittanut. Toivon että pääsisimme vielä mökille suht hyvän sään aikaan että voisimme vielä jatkaa kivien kasaamista. Tänä vuonna emme kuitenkaan saa laituria täysin valmiiksi mutta jatkamme sitä niin pitkälle kun ehdimme!

2 kommenttia:

  1. Joo näyttää tuo teidän aikaisempi laituri vähän olleen heikossa hapessa ja oli hyvä aika vaihtaa uuteen. Miten en ole jotenkin aikaisemmin tajunnut, että laiturin voi rakentaa tuollain kivien päälle, tulee ainakin kestävä ja tukeva. Pitää varmaan vaan katsoa, että ei kauheasti hypi laiturilta, ettei kivet ole liikahtaneet. Mekin hommasimme juuri uuden laiturin, mutta se oli sellainen kelluvamalli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän laiturin uusiminen on edelleenkin vaiheessa. Kiviä ollaan pari kesää sukelleltu lähistöltä ja yritetty tehdä kivivallista vieläkin tukevampaa ennen kuin teemme siihen uuden kannen. Toivottavasti jo ensi kesän aikana :D

      Poista