sunnuntai 29. elokuuta 2021

HUUSSI DIY 3

 Moikka!

Huussin sisustuksen viimeistely ja portaiden rakennus oli elokuun alussa olleella lomapätkällä työlistalla.

Olin ostanut tavaratalo Hurrikaanista Ylöjärveltä kannellisen mattamustan tuhkaämpärin sekä seinään asennettavan vesisäiliön (jota ei ole vielä asennettu). Tuhkaämpäristä tuli huussikuivikkeelle sopiva astia. Lisäksi sopivan kokoinen kaislamatto tarttui matkaan mukaan.


Bauhausista löysin mattamustan wc-paperitelineen sekä seinälle hyllylevyn että mattamustat metallikannakkeet. Wc-paperitelinettä jouduin metsästämään jonkin aikaa koska löysin vain teipattavia versioita useista rautakaupoista. Hyllylle laitoin papan tekemään vanhaan tuohikoriin lisää wc-paperia varalle sekä pieni tekokasvi jonka löysin eurolla Jyskistä. Seinällä oleva peili löytyi mökiltä ja on mummun peruja.








Lisäksi siirsin vanhasta huussista paristoilla toimivan Airamin liiketunnistinvalon, jonka valaisee erittäin tehokkaasti pienen valkoisen tilan keskellä yötä.
Mieheni sai portaat valmiiksi, ne luultavasti saa maalin pintaan vasta ensi kesänä.
Kyllä nyt kelpaa mennä asioille huussiin! :D




- Sanna - 

tiistai 24. elokuuta 2021

HUUSSI DIY 2

 Terve!

Projekti senkus jatkuu. Seuraavan kerran pidemmän aikaa olimme mökillä juhannusta viettämässä. Silloin jatkettiin maalausten merkeissä. Koko viikko siinä meni kun vuoroin hellettä ja vuoroin kunnon ukkospuuskia esiintyi. Neitikään ei pitkiä päiväunia malttanut nukkua kuumuudessa eikä päivän kuumimpina hetkinä myöskään maalauksesta tullut mitään. Hiki valui heti kun auringossa seisoi hetkenkin vain.


Mökkivaunuissa yritettiin välillä levätä, vaikka itikat näytti pääsevän sinnekin suojasta huolimatta. Nyt kun muistelee kesää taaksepäin niin niitä hyttysiähän oli alkukesästä ja juhannuksena vielä järkyttävän paljon ettei ulkona voinut olla ilman jatkuvaa heilumista ja keikkumista.





Ulkopuolen päätin maalata mustalla Valtti terassiöljyllä, jota oli jäänyt kotoa ylimääräiseksi terassin huoltomaalauksen jäljiltä. Muut rakennukset mökillä ovat harmaan eri sävyjä mutta kun kokeilin harmaata väriä mallilautaan, niin se näytti omaan silmään kovin likaiselta sävyltä. Joten mustaan päädyin ja siihen tykästyin. Rannalta katsottuna ei edes enää erota uutta rakennusta, musta maastoutuu hienosti.

Maalaushommat piti keskeyttää ukkosmyrskyn vuoksi. Rakastan ukkosta ja tietysti piti mennä rantaan kuvaamaan myrskyn rantautumista. Puolessa tunnissa täysin selkeä keli muuttui niin että lopulta juoksin rannalta sisälle mökkiin läpi märkänä. Terassillakaan ei voinut olla koska tuuli painoi sateen niin että joka paikka kastui. Nättiä se silti oli!

Ilmojen selkiydyttyä projekti jatkui. Samat herrat tekivät huussin lattiaan reiän ja asensivat paikoilleen Biolanin eco kompostikäymälän. Samalla kattoon tehtiin reikä ja tuuletusputki vedettiin kattopellin läpi. Se tiivistettiin mustan värisellä sikaflex tiivistemassalla. Kunnon hommat oli tehty, herrat askartelivat myös kissoille uutta aktiviteettia mökille, se hyväksyttiin hetki käyttöön.









Tällä kerralla huussi sai kauttaaltaan maalit pintaan. Valkoista sisältä ja mustaa ulkoa. Ovenkahva on vanhan huussin ovesta siirretty uuteen, uutta elämää varten. Mökillä on siellä täällä keloontuneita oksia joista pappa on aikoinaan tehnyt kahvoja oviin. Ne ovat kyllä upean näköisiä.

Seuraavalla kerralla me viimeisteltiin sisusta sekä mies rakensi huussiin portaat! 


- Sanna - 

lauantai 21. elokuuta 2021

HUUSSI DIY 1

Terve!

Aika kuluu niin siivillä ettei perässä pysy. Mielestäni olen tämän ennenkin sanonut kun huomaan etten ole ehtinyt blogiin päivittää mitään hetkeen.

Viimeksi esittelin teille uuden mökkeilijän, no hän on jo konkari mökkeilijä sekä täytti muutama päivä sitten puoli vuotta! Siis kuusi (6) kuukautta on hujahtanut melkein salakavalasti toisen kasvaessa ja kehittyessä huimaa vauhtia! Kesän aikana olemme perheenä pariin kertaan viettäneet lomaviikkoja mökillä ja täytyy sanoa että ne ovat sujuneet erittäin hienosti!

Mutta nyt kuten otsikko antaa ilmi niin saanko esitellä, ensimmäisen äitienpäivälahjani mökille. Uusi upea huussirakennus sekä kompostoiva käymälä!

Toukokuussa aloittelimme projektia talkoilla. Alunperinkin piti mennä mökille mutta toiselle talkoilemaan, siinä suunnitelmat meni kuitenkin puihin joten lennosta vaihdettiin kohde meille ja haettiin siskon työautolla K-raudasta pikkuinen Lillevilla mallinen puucee kevythirrestä. Tyyli oli tee-se-itse. Apuna meillä miehen lisäksi oli onneksi sukulaistimpuri, siskoni ja äitini. Herrat saivat puuceen ja kattoon pellit kasaan päivässä. Sillä aikaa me tyttöjen kanssa siivottiin mökkiä kesäkuntoon ja viihdytettiin neitiä. 

Huussin paikka oli edellisellä kaivinkone keikalla tasoitettu ja tuotu soraa/hiekkaa maahan jottei se routisi. Huussi on vanhan työkalujavajan/huussin kyljessä kiinni joka toivon mukaan jossain kohtaa tulevaisuudessa lanattaisiin matalaksi ja tilalle tuli parempi varasto kokonaisuus.


Pihaan mahtuu hyvin nykyään jopa isojakin autoja. Helpotti herrojen työskentelyä kun ei tarvinnut yläpihalta asti kantaa tarvikkeita vaan kaiken sai asennuspaikalle heti viereen. Kyllä keskipihan kaivinkoneremppa kannatti.



Huussin mukana tulleet saranat oveen ovat todella suloiset! Ihana yllätys yksityiskohta joka sopii mökille mainiosti!




Tällä kertaa upeassa kevätsäässä ahkerointi tuotti valmiin rungon ja raittiinilman myrkytyksen vähintäänkin. Siirryttiin neidin ja äiten kanssa jo siskon mökille etukäteen valmistelemaan ruokaa kun herrat ja sisko jäi viimeistelemään vielä kattopellejä ja oven asennusta. Seuraavalla kerralla hommat jatkuu!


- Sanna -