maanantai 8. kesäkuuta 2015

Lomalla viimeinkin!

Kesäloman eka virallinen päivä oli siinä! Kolme viikkoa ihanaa mökkielämää vielä edessä.
Tultiin jo perjantaina tänne, yövuoren jälkeen oli pari vapaapäivää niin saimme varaslähdön lomaan.

Ensimmäinen ilta/yö oli aivan tyyni, saunottiin ja mies kävi uimassa. Vesi on mun makuuni vielä aivan liian kylmää mutta toiset tykkää (hullut) Lupasin kastaa talviturkin vasta juhannuksena...
Yöttömät yöt alkaa jo näkymään, klo 2 otin seuraavat kuvat ja kuten näkyy, alkaa uusi päivä jo pikkuhiljaa nousemaan :) Kuu paistoi vielä suurena taivaalla, järvi on tyyni ja hiljainen linnunlaulu vain taustalla.
Onni on olla vain <3




Lauantaina Kuhmoisissa järjestetään kesän alkajaisiksi Kiepsaus kesään tapahtuma. Tällöin torilla on myyntikojuja esim. käsityöläiset myy töitään sekä erilaisia ruokakojuja. Koska olemme maalla niin luonnollisesti tapahtuma alkaa jo melko aikaisin. Kaupunkilaiset oli tällä kertaa liikkeellä vasta 3 maissa jolloin kojuja jo purettiin pois. Minä, mieheni ja siskoni poikaystävänsä kanssa olimme liikenteessä, päätimme mennä sahanrantaan, paikalliseen venesatamaan jossa on ruoka/juomaravintola.
Illalla olisimme halunneet lähteä veneellä katsomaan Päijänteellä (Pyhänpäällä) sijaitsevia kalliomaalauksia mutta tuuli aivan liikaa ettei ollut turvallista lähteä. Vesi on muutenkin korkeammalla kuin mies muistiin, laituri jäi vaahtopäisten aaltojen alle! 
Seuraavana päivä tuuri ei juurikaan parantunut vaan tuuli oli edelleen yhtä kova. Vaikka päivä oli muuten kaunis niin kuvista näkee pienet tuulenpuuskat! Vene jäi meidän rantaan, siskon poikaystävä tulee sen hakemaan viikolla pois jos kelit paranee.



Kissat nauttii vapaudesta, vaikka välillä lämmin takanpäällinen houkuttelee enemmän ja riiviöt saa melkein potkasta pihalle :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti