tiistai 23. marraskuuta 2021

Kaivinkone kylässä vol.2

 Tervehdys ja hyvää marraskuuta!

Ajattelin taas jakaa hieman kaivinkoneen seikkailuja edelliskäynniltä. 

Mökkitonttini on yllätys yllätys, melko kivinen. Kivet eivät myöskään ihan pienimmästä päästä ole vaan löytyy oikein kunnon järkäleitä. Jos kaivoi lapiolla jotain niin se usein oli työn ja tuskan takana koska tontti on täynnä kiviä. Se työ ei juurikaan meitä houkuttele..

Tontin keskipihalla oli pari oikein isoa kiveä ja muutama hieman pienempi joiden väliin mummuni oli kukkapenkkejä tehnyt. No nämä penkit puskivat enää vain nokkosia ja puun alkuja. Lisäksi vuosikymmeniä sitten kaadettujen puiden kannot lahoivat siinä myös. Tässä alla vanha vappu kuva vuodelta 2018. Pahoittelut, kuvan laatu kärsi ja on näemmä aika rakeinen. No kuitenkin, erityisen upean kuvanmuokkaukseni pohjalta näette punaisen rinkulan, jonka sisällä olleet kivet ja kannot keskipihalta poistettiin.



Kaivinkone jo kerennyt kauhaisemaan kivet ja kannot pois keskeltä kuvaa. Vasemmassa reunassa oleva kivi oli niin suuri ettei se liikahtanutkaan kun kauhalla koitti heilutella. Päätettiin kaivaa viereen suuri kuoppa, johon kivi pudotetaan ja muut läheltä löytyvät kivet myös upotetaan. 



Saunan vieressä on meillä vanha kaivo, josta on juomavesi joskus saatu. Kaivoa ei ole käytetty vuosikymmeniin mutta luultavasti sen voisi vielä kunnostaa. Ainakin vesisuoni löydettiin kun kiven viereen kuoppaa kaivettiin. Vettä pulppusi soran läpi kunnolla.




Mieheni meni saunan katolle kuvaamaan video pätkää kun kivi tiputettiin monttuun, harmi etten sitä saa tähän nyt liitettyä jostain syystä.. Tässä kuitenkin kuva hetkeä ennen.




Varaston edustalta lähti myös kiviä ja kantoja pois. Jatkossa siihen on helppo kerätä halottavat puut, mahtuu halkomakoneen kanssa työskenteleen ja on lyhyt matka viedä halot puuvajaan.
Kuoppaan upposi melkoinen määrä kiviä taas eikä ne tontilta ole lähelläkään loppua. Tammen viereen kivi jätettiin, koska emme halunneet ottaa riskiä että juuret vaurioituisivat ja tammi kaatuisi.



Sukulaismies toi maata/hiekkaa, jolla siloiteltiin kulkuja ja samalla vei kannot pois. Keskipiha oli pitkän aikaa märkä ja painui ensimmäisen vuoden aikana aikalailla. Siihen luultavasti pitää tuoda lisää hiekkaa tulevina vuosina. Meillähän ei ollut mitään työkaluja joilla maata oltaisiin tiivistetty vaan annettiin ajan hoitaa.




Pihamaa näyttää taas hirmuisen avaralta ja tasaiselta. Nyt mahtuu autoja pihaa vaikka koko suvun eestä. 
Rantaan tuli myös auton mentävä kulkuväylä. Isäni mukaan täytyyhän veneelle tie tehdä (me tosin ei niinkään välitetä itse veneilystä 😁) 

Tälläista taas tällä kertaa. Kaivinkoneen seikkailut jatkuu myöhemmin!



                                            - Sanna -

6 kommenttia:

  1. On kyllä avaran näköinen. Tuttavalla alkaa maanrakennustyöt kun saavat kaapelikauhan hankittua. Aiomme mennä sitten paikan päälle ihmeettelemään. Hyvä tuo kulkuväylä, josta pääsee rantaankin. Kiitos tästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontti on avartunut hirmuisesti kun olemme touhunneet muutaman vuoden. Kiva jos kirjoitus oli hyödyllinen :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, pitäisi meilläkin nuo salaojat kaivaa. Kaapelikauhalla se varmaan onnistuisi? Jos ei kovin leveästi tarvitse kaivaa. Siistin näköinen tuo pihamaa teillä, ihana kun on tuolla tavalla syrjässä. Varmasti oma rauha kokoajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin onnistuisi. Meillä oli leveä kauha käytössä kun putkikin oli melko isolla halkaisijalla sekä kiviä piti poistaa niin paljon tieltä.
      On mukava oma rauha kyllä mökillä, se on parasta! :)

      Poista
  3. Kovasti saa aikaan tuollaisella välineellä. Meidän naapurilla on kaivinkone, ja hän myös on jonkin verran pihaansa sillä kaivellut. Paljon myös muille on tehnyt hommia. Noita kauhoja on kyllä monenlaisia, seulakauhaa ja vaikka mitä. Ei ihan itseltä kyllä onnistuisi nämä työt. Tuo teidän piha näyttää kyllä siistiltä!

    VastaaPoista
  4. Hyvä että saitte kannot pois. Meidän täytyy löytää myös kaivinkone maanrakennukseen. Mökin rakentaminen alkaa keväällä, ja kovasti on kaivettavaa. Kantojakin löytyy, metsässä kun on.

    VastaaPoista