tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ennen seuraavaa projektia

Heippa!

Ensi viikonloppuna on tarkoitus taas mennä mökille siivoilemaan ja toteuttamaan yksi isompi maalaus projekti!
Sitä ennen ajattelin hieman esitellä millaisesta projektista on kysymys ja mistä lähetään liikkeelle :)

Meidän päämökkihän se siinä, sisältäpäin ja vuodelta 2011. Tästä lähti siivoilu, sisustus ja huonekalujen uusiminen osittain. 
Mökki on mun mielestä aivan ihana mutta tarvitsi päivitystä värimaailmaan. Siitä alettiin vaihtaan huonekaluja esim kuvassa oleva vuodesohva päätyi vierasaittaan ja Ikeasta ostettiin uusi valkoinen josta lisää myöhemmin.


Mökin keskellä on iso punatiilinen takka joka lämmittää mukavasti mutta pimentää tilaa. Ensi viikonlopun suuri projekti onkin maalata koko takka valkoiseksi! Takka ulottuu myös keittiöön ja yläkertaan joten valoisuutta saadaan myös niihin tiloihin :)



Rappuset on melko lähellä takkaa, hieman haasteelliseks menee maalaus noiden kohdalla koska me ei irroteta portaita. Ne on melko omaperäisellä tavalla kiinnitetty joten en ota sitä riskiä ettei saada niitä takaisin tukavasti paikoilleen. Kunnon suojaus vaan ja patteripensselillä tökkiin maalia tarpeeksi syvälle :D

Seuraavaksi postaan sitten kuinka maalaus operaatio sujui ja millanen jälki tuli!

1 kommentti:

  1. Noni nyt si päätit että maalaat sen takan! :) mä niin odotan että pääsen si kattoo teiän möksälle "uutta" takkaa ja saunoon ! -Tanja

    VastaaPoista