lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kevät saapuu pian Päijänteelle

Hyvää Vappua vaan kaikille :) 
Vuorotyöläisenä juhlinta jää muiden vastuulle. Turvallisesti suljettujen ovien takana vappuaattona joten ei tarvitse menoja suunnitella. 

Ehdin viime viikonloppuna käymään pitkästä aikaa mökillä. Viimeksi kävimme kun puita kaadettiin. Nyt oli lumet sulanu ja pihamaa näytti karmeelta! Hieman haravointia hommia olisi tiedossa. Sahanpurua ihan pirusti ja oksia joka puolella. Vaikka isoimmat oksat kerättiin ja poltettiin viime kerralla niin nyt on puista pudonnut tuulen mukana lisää melkoinen määrä. Maisema kokonaisuudessaan oli silti upea! Aurinko paistoi kirkkaasti. Tieltä asti näkyi rantaan ja joka puolella oli avarampaa kun naapurikin oli innostunut kaataan puita ihan reilulla kädellä.



Tilataideteos oli päässyt tuulen mukana heilumaan niin että oli hajonnut


Rannassa ilma kiertää ja aurinko paistaa kun kaksi isoo leppää kaatui, varmasti maisema muuttuu vielä kun lehdet tulee puihin mutta nämä jäljelle jääneet pienet koivut eivät ole vielä niin korkeita että peittäisvät aurinkoa. Päijänne oli viikko sitten vielä hieman jäässä Tehinselältä, rannassa oli ohuen ohut jää enää. Kauniin näköistä. Laiturin kivetkin oli pysyneet paikoillaan joten voi vesien lämmetessä jatkaa laituri operaatiota. :)






Löytyi risujen takaa vanha leikkimökkikin, Muksula nimeltään. Pikkusisko lupasi sen pari vuotta sitten synttärilahjaksi maalata uudestaan mutta se on hieman viivästynyt. Vink Vink :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti