torstai 15. kesäkuuta 2017

Tehokasta rentoutumista

Kuten otsikosta näkyy niin me ollaan huomattu että meidän mökkikeikat on aika pikaisia ja yritetään tehokkaasti ahtaa rentoutuminen ja työt yhteen vuorokauteen!
Toissa lauantaina pääsin aamuvuorosta klo 12, otin ylitöitä pois että päästäisiin ajoissa lähteen mökille. Iskän pakettiauto oli haettu jo edellisenä päivänä valmiiksi ja tavarat pakattu myös. Pikainen lastaus, kissat kyytiin ja menoksi. Ilma oli ihana!
Tehokkaaseen rentoutumiseen kuului puiden halkominen, kone saatiin vihdoin paikalle. Lisäksi päätin että meidän vanha ruokapöytä kotoo siirretään mökille ja kotiin ostettiin uusi. Vanhan pirttipöydän tilalle tuli valkoinen, pyöreä pöytä jonka vuoksi lisää tilaa pieneen mökkiimme saimme. Ja lisää valoisuutta tuli samalla.



Rannassa oli vanha melko korkea kaivonrengas tulipaikkana, viime kesänä hommasimme matalamman noin 40cm korkean renkaan. A vaihtoi uuden paikalleen ja nyt on mukana istua aurinkotuolissa nähden sekä tuntien tulen lämmön. Maisematkin oli aikas kivat kun isot lepät kaatui rannasta. :) 


Kissat on tänä vuonna kyllä rohkaistuneet tulemaan omatoimisestikin rantaan asti. Illalla viihdykkeen tarjosi joku hiiri rantakivien välissä. Kissat kuuntelivat ja seurasivat rapinaa hyvin tarkasti pitkin poikin rantaa.


Halkomakone on taivaanlahja! Isot pöllit saadaan ilman suurempaa riitaa pieniksi, oksapalatkin menee melko kivuttomasti ja ne mitkä ei mene niin joutuu hupitulipinoon kuivumaan. Kerran yksi pölli jäi jumiin ja A löi halolla sitä pois jolloin se voimalla sinkoutu suoraan mun reiteen. Onneks kerkesin vähän tieltä pois niin ei tullu suurta mustelmaa. Kosketusarka tosin oli päri päivää myöhemmin vielä. Vietiin kotiin kuivuun tämän kertainen tuotos kun sieltäkin jo puut kerkesivät loppumaan. Ensi kerralla jatketaan taas.



Kissat rakastavat olla mökillä kun saavat olla vapaana. Mennä ja tulla niinkun tykkäävät. Illalla tosin sisälle otetaan ennen pimeää koska Nuppu pelkää pimeää ja siitä tulee creepy cat joka menee talon alle ja tuijottaa tyhjää kohtaa eikä tule kutsuttaessa takaisin!





Joku ylimääräinenkin lemmikki päätyi terassille. Sarvijaakolla oli melkosen pitkät sarvet kun ei kuvaankaan mahtunut.


Sunnuntaina ennen kotiin lähtöä päätettiin vielä käydä saunassa. Huomasimpa sitten että ei olisi kannattanut jättää synteettistä pesusientä ylälauteen korkeudelle, se meinaan sulaa! Koppuralla möykyllä ei oikein voinut pestä, ensi kerralla muistan ehkä jättää alalauteille pesutarvikkeeni :D Lisäksi multa lähti talviturkki. Ihan ei vapaaehtoisesti kuitenkaan. A kanto mut saunasta järveen, dippas ja kanto takas pois. Kiljuin ja huusin tietysti koko matkan :D Kylmää oli!


 Että sellasta tällä kertaa, kohta alkaa viikon loma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti