Meidän riiviötäpläturkit esiintyvät päärooleissa tällä kertaa. Elokuu tuli ja meillä alkoi lomat! Mökille tultiin sunnuntaina ja ollaan nautittu, vaikkakin melko vaihtelevissa keleissä. On ollut aurinkoa ja lämpöä sekä ukkosmyrskyä ja kaatosadetta.
Kissat alkavat herkästi riekkumaan ja pelleilemään jos sisällä joutuvat olemaan pitkiä aikoja. Silloin kaverin naama alkaa ärsyttämään ja painiottelut on välillä melkoisia. Tällä kertaa oli kilpailu kumpi kerkee pussukkaan ensin. Kuten kuvasta näkyy, kangaspussi on melko pieni mutta se ei näytä kissoja haittaavan.
If it fit's, i'll sit
Asennon vaihto pienessä tilassa on hankalaa ja joskus sitä kellahtaa kumoon, elämä on.
Maanantaina olikin kunnon ukkoskuuro illemmalla. Kerkettiin tekeen ensin puuhommia jonkin aikaa kunnes alko jyriseen niin että katsotiin parhaaksi kerätä sähkövehkeet piiloon ja laittaan sauna valmiiksi lämpiään. Vettä alkoikin jo pikkuhiljaa ripsottelemaan ja minä kannoin saunaan vielä vettä kunnes onnistuin liukastumaan kivellä niinkin komeasti että lensin järveen selälleni. Onneksi puhelinta ei ollut taskussa tällä kertaa koska ihan uppeluksiinhan sitä meni ja lenkkareita myöten läpimärkänä! No kesä kuivaa minkä kastelee.. Mukava oli terassilla sitten istuskella kylpytakissa, katsella salamoita ja kuunnella jyrinää ja odotella saunan lämpiämistä. Melko rennosti mun myrskybongarikaverikin otti ukkosen.
Sateen lakattua Nuppu kuitenkin päätti taas kadota naapurin talon alle..
Tiistaina olikin erittäin lämmin ja nätti keli. Tehtiin hommia saunan tuvan suhteen ja siellä alkaa näyttää pikkuhiljaa hyvältä. Viimeistelyä vaille valmis ja vierashuone on kunnossa! :)
Tänään aamulla taas herättiin siihen että kaatamalla tuli vettä ja sekös Nalaa harmitti, ulos ei viittinyt mennä kun kastuu kokonaan. Murjottti sitten nukkuen viltin alla kolme tuntia putkeen.
Sade lakkas kuudelta kuten säätiedotus lupasi ja Nuppu intoutui lähtemään ulos ja tutkimaaan uusia hajuja. Tai lähinnä juoksemaan ees taas kuten päätön kana..
Parasta ja tuoreinta vettä näköjään saa saunaämpäristä.
Ilta komistui kunnolla, aurinko vielä paistoi ja oli aivan tyyntä. Katseltiin tiluksia ja mietittiin kuinka jatkaa laituriprojekti kun huomattiin että Nalahan tuli yksin kiville ja Nuppu pian perässä. Järvi oli niin tyyni että kumpikin uskalsi tulla.
Sauna taitaa olla jo valmis eli sinne siis :) Ihanaa olla lomalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti