perjantai 4. elokuuta 2017

Sateella kaikki kasvaa

Heippa!
Sateisena lomapäivänä on taas hyvä kirjoitella. Ilokseni huomasin mökille tullessani että mun kivikkokasvit on hengissä ja vieläpä komeassa kukassa. Kaikki kuusi istutettua tainta kukkii :)

Karun paikan kukat postaus Tuolta löytyy aiempi kirjoitus aiheesta. 






Lisäksi sateisista päivistä on myös hyötyneet kaikki pihamaalla kasvavat kanttarellit! Pihassa on vuosia ollut parissa tietyssä kohdassa hyvät sadot kanttarellejä. Oon koittanut niitä varjella ja aina muistaa leikata niin että juuri jää tekemään uutta satoa myös ensi vuonna.







 Pari kertaa ollaan saatu herkullinen kanttarellikermakastike lihan kylkeen, ai että on hyvää :) Hitsi tässähän tulee ihan nälkä kun näitä kattelee!



 
 

2 kommenttia:

  1. Eipä tarvitse sieneen kauas lähteä. Meidän oma kantaellipaikka on 30 kilometrin päässä, eikä siellä ole ollut vielä mitään. Tulleneekohan edes?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvi ei, meillä on käynyt hyvä tuuri. Toivottavasti kukaan ei ole käynyt repimässä juurineen sieltä kanttarellejä pois. Muuten luulisi vielä nousevan varsinkin kun on satanut taas muutamana päivänä :)

      Poista