perjantai 7. joulukuuta 2018

Kirpeä marraskuu

Hei.
(Luonnoksista löytyikin yksi keskeneräinen postaus)
Viimeinen viikonloppu on mökillä vietetty. Marraskuun ilmat tarjosivat kyllä parastaan. Oli kirpeän kuulaat yöt ja aurinkoiset päivät. 







Mökillä tarkoituksena oli tehdä syksyn viimeiset työt eli lehtien haravointi ja rännien puhdistus. Lisäksi pakkasimme auton täyteen puita kotiin viemisiksi. Nyt kelpaa lämmitellä kotonakin huoletta takkatulen loimussa koko talvi. Tällä kertaa olimme laiskoja ja lainasimme isältäni lehtipuhaltimen. Aivan mahtava peli! Reilu tunti ja koko piha oli siistinä lehdistä. Hyvä niin koska marraskuun lyhyet päivät yllättivät ja valo meinasi loppua kesken. Viimeiset kasat vielä hämärtyneessä iltapäivässä kottikärryyn ja sen jälkeen laittamaan sauna valmiiksi.






Miehen oli tietty päästävä saunasta uimaan vaikka oli niin pimeää ettei eteensä nähnyt. Meillä kuitenkin oli valoheitin. Melko iso wattinen ulkovalo jonka olin aikeissa jo viime syksynä laittaa valaisemaan rannan mäntyjä tunnelmallisesti. Nyt se toimi hyvin järven valaisemisessa. Itse en edes varpaita kastellut, sen verran hyisen näköistä oli. Ja vielä ei voinut lunastaa häissä tehty lupausta, koska ei ollut jäätä. Lupasin kertaalleen mennä mukaan avantoon!



Puoleen väliin lahtea melkein meinasi mies joutua kävelemään. Järven pinta oli laskenut lisää edelliseen käyntiinkin verrattuna. Koskaan ei kuulemma ole noin alhaalla vesi ollut. Sitä en itse muista, mutta vanhoista kuvista päätellen vesi on matalalla nyt. Otin kännykällä muutaman panoraamakuvan. Vihreä venetalas on yleensä vedessä. Nyt vesi on muutaman metrin alempana. Nyt kun ehtisi, olisi aikaa niin voisi helposti tehdä laituria eteenpäin. Nostaa talas ylös ja korjata alaparrut jotka on melkoisen lahoja jo. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti