torstai 13. syyskuuta 2018

Kuksa


Hei!


Saimme häälahjaksi rakkaalta ystävältäni aidot kuksat joista voimme mökin rappusilla nauttia aamukahvit.

Kuksathan pitää ennen käyttöönottoa käsitellä jotta ne ei halkea eikä ime itseensä vieraita aineita jotka voivat vaikuttaa nautittavan nesteen makuun jatkossa.


Kävimme läpi netistä löytämiämme vinkkejä ja ohjeita ja päädyimme toteuttamaan seuraavanlaisen kahvirasvakäsittelyn. Anteeksi ammattilaiset jos meni pahasti mettään!

Ensin keitimme kahvit, täytimme kuksat piripintaan täyteen ja annoimme olla puolisen tuntia. Huomasimme että tänä aikana kahvin pinta oli laskenut eli osa oli imeytynyt kuksaan. Kahvit viskasimme mäelle koska kuksaa keitetään suolaliuoksessa tekovaiheessa ja nyt se ylimääräinen suola liukeni kahviin.

Tämän jälkeen annoimme kuppien kuivahtaa parisen tuntia jotta puun huokoset avautuvat.

Sitten otimme ne aiemmin keitetyn kahvin porot ja hieroimme puruja kuksan sisäpinnalle. Tällöin puruista irtoavaa rasvaa imeytyy puun huokosiin ja muodostaa suojaavan kalvon puun pinnalle.
Käsittelyn jälkeen purut huuhdottiin vain vedellä pois, keitettiin uudet kahvit ja nautittiin istuen mökin terassilla auringon paistaessa helteisenä viikonloppuna.



Kuksat ovat todella upeat! Saimme omilla nimillämme sekä hääpäivällämme varustetut kuksat. Kaiverrukset oli tehty käsin vapaalla mutta erittäin tarkalla polttokaiverrustekniikalla. Tämän huomasimme kun tutkimme tarkemmin hääpäivämme numeroita. Ensin näytti siltä että nimemme on polttomerkkinä painettu kun työn jälki oli niin tasaista mutta huomasimme numeroissa pientä eroa josta kävi ilmi että vapaalla kädellä ilman muottia kaikki oli kirjoitettu. Upeaa käsityötä!




Kaunis kiitos ihanasta muistosta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti