lauantai 5. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivänä lumi peitti maan

Hyvää iltaa!
Todennäköisesti viimeistä viikonloppua Kotarannassa vietetään tälle vuodelle. Eilen saavuimme päivällä, lunta oli vasta hennosti pihamaalla. Mökissä sopiva peruslämpö edelleen pattereiden ansiosta, lämmitettiin kyllä heti takkaakin. Sauna laitettiin valmiiksi ja tarkasteltiin tilusten kuntoa. Loputkin lehdet oli puista jo pudonnut mutta ei jaksettu enää haravoida kun oli niin kylmä ja maa oli jo jäässä. Hyviä tekosyitä, keväällä sitten odottaa loput lehdet :D
Saunan jälkeen kissat pääsi vielä hetkeksi pihalle vaikka oli jo pimeää. No, toista ei näy tuntiin ja pakkasta on pari astetta mikä on kaupunkilais-sisäkissalle aika paljon. Kännykästä taskulamppu päälle ja ulos etsimään toista. Kotikissapullukka on varmaakin aika helppo ateria jollekin ketulle tai supille.. Lopulta onneksi Nuppu löytyi naapurin mökin alta ja pääsi sisälle takan pälle lämmittelemään. Me sitten loppuillasta rentouduttiin katsomalla läppäriltä Angry Birds leffa. Ihan hauska ja viihdyttävä pätkä.

Aamulla oli kiva herätä ja huomata että yöllä on satanut kunnolla lunta ja aurinko oli nousemassa. Lämpöisen peiton alta oli kömmittävä huussiin päin niinpä otin kännykän mukaan ja sain mielestäni hienoja kuvia otettua :)




 Tänään tehtiin ulkotöitä kun ajateltiin että tuskin löydetään lisää sieniä enää lumipeitteen alta. Unohdin isot oksasakset kotiin ja sekös otti päähän kunnolla. Erittäin tylsällä sahalla siivosin pois kymmeniä max. 5cm halkasijan näreitä leikkimökin kupeesta ja myöskin kaivettiin esiin myös toisen puolen raja tontista. Siellä olikin melkoinen määrä pientä kuusen alkua ja muuta ettei meinannut nähdä edes punaisia merkkikeppejä joiden piti helpottaa työtä. Lopulta luovuin sahasta ja otin kirveen käyttöön.

























Kyllä siellä takana näkyy toinen punainen keppi kun oikein zoomaa. Kerättiin muutenkin aitan takaa pudonneita oksia sun muita risuja niin pajon että saimme uuden alun tulevalle kokolle. Pohjalle laitoimme 4kpl eurolavoja joiden päälle risut, sen peitämme vielä pressulla ettei siitä tule vain lumikasaa. Talvella tilataan metsuri taas kaatamaan puita niin saadaan lisää oksia ja voidaan koko polttaa.



 
 Lumi alkoi kauniisti, hiljalleen leijailemaan maahan. Alkaisipa tästä kunnon talvi lumikinoksineen ja jätetään kokonaan vaikka välistä se inha räntäkausi..

Ps. tuskin saunan tuvan lattia tämän vuoden puolella valmistuu.. Alkavalla viikolla tulee 4 viikkoa toisen ja 7 viikkoa ensimmäisen vinyylikorkkilattian tilauksesta eikä vieläkään ole kuulunut tuotteiden saapumisesta... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti