Saunan tuvan eli vierashuoneen remontti alkoi jo pari kesää sitten. Pikkuhiljaa melko rauhalliseen tahtiin parannuksia on tehty. Emme käyttäneet lomista kaikkea aikaa työntekoon. Tein aiemmista vaiheista pari postaustakin, ne löytyy täältä.
Tuvan pieni pintaremppa
Aina ei mene suunnitelmien mukaisesti
Nyt tupa on (yhtä ainoata listaa vaille) valmis joten sen voisi jo esitelläkin!
Ensinhän maalasin ikkunoiden pokat valkoiseksi, sitten katto valkoiseksi, sen jälkeen teimme uuden lattian. Ja viime kesänä se viimeisteltiin sekä pohdimme kuinka ratkaista lattialista ongelma koska mökkihän on joka kulmasta kierossa.. Lopulta päädyin yksinkertaiseen ratkaisuun. Eli perus höyläämätöntä lautaa jonka maalasin valkoiseksi jämämaaleilla.
Lattialistat on nyt melkein yhtä leveät kuin alkuperäiset ikkunankarmit joten tämä näyttää sopusuhtaiselta silmiin. Seinille ei ole tehty muuta kuin imuroitu ja kostealla liinalla pyyhitty pölyt pois varmaan ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. Kontrasti tumman ja valkoisen välillä on mielestäni upea!
Tämän jälkeen olikin sisustuksen vuoro. Pari vuotta vanha runkopatja sänky tuotiin vierasvuoteeksi tupaan. Lisäksi alennusmyynnistä ostin Vallillan turkoosin ruusunmarja-kapan jonka ystävällisesti toisen kaasoni äiti lyhensi ja teki siitä kaksi kappaa. Verhotangot löytyi Ikeasta.
Avuliaat riiviöt olivat luonnollisesti mukana sisustamassa.
Saimme myös isältäni pistokkeella toimivan lämmityspatterin tupaan joka takaa tasaisen lämmön ja tilasta kosteuden poistamisen. Aiemmin tuvassa ei ollut mitään lämmönlähdettä. Tai no, kun saunan lämmitti niin tupakin lämpesi hieman..
Yöpöytä oli myös uusi ostos, sekin Kodin1:n loppuunmyynnistä löytynyt. Loput kalusteet olleet jo ennestään mökillä. Vaatekaappi on vanha, Kellokosken mielisairaalasta aikoinaan tuotu potilasvaatekaappi. Isovanhempani olivat siellä töissä.
Pöytälamppu on ollut vuosikymmeniä mökillä, on itse tehty. En tosin muista kenen tekemä.. |
Pari pehtooria ja kattila koristeina |
Iso kiitos kaikille jotka ovat olleet projektissa mukana!!!!
Vielä muistin virkistykseksi laitetaan pari kuvaa alkuperäisestä tuvasta. Ilme on muuttunut melkoisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti