Blogi on ollut jonkin aikaa jo hiljaa ja tulee olemaan vielä parisen kuukautta.
perjantai 7. elokuuta 2015
lauantai 13. kesäkuuta 2015
Ruttojuuri vol. 2
Huomaako että viime kesänä revin pois kaikki lehdet ja kaivoin pari kottikärryllistä juuria pois??
NO EI TODELLAKAAN!!!! Hemmetin hemmetin hemmetti!!
Todettiin ettei tällä kertaa menetetä hermoja vaan soitetaan suoraan sukulaismiehelle jolla on tässä lähistöllä oma tila ja kunnon pelit ja vehkeet.
Maanantaina soitin ja perjantaina hän kerkes sitten tulla meitä auttamaan.
Mies kaivoin tällä välin pihan poikki menevän sähköjohdon tieltä pois, samalla siihen tuli pieni lovi joten piti soittaa sähkömiehelle joka tuo varmaan ens viikolla uuden johdon ja samalla tilattiin uudet ulkovalot päämökkiin ja saunan seinään sekä saunaan sisälle uusi lamppu.
Täällä maasto on melko kivikkoista, on isoa ja pienempää. Lapiolla ja kottikärryillä jos olisimme kaksin myllänneet tuon alueen niin meillä olisi mennyt koko kolmen viikon loma siihen..
Isolla koneella työhön meni kolmisen tuntia kaiken kaikkiaan ja lomalaisten hermoja hellittiin :)
Samalla lähti yksi kanto tieltä pois. Todella näppärästi ja ketterästi noin suuri kone liikkui pienessä tilassa, ilolla katsoi vierestä kun ammattimies tekee hommia :D
Me kaivettiin ylös niin paljon ruttojuuren juuria kun vaan löydettiin ja päälle heitettiin vielä pari kauhallista soraa jonka jälkeen saatiin vielä maata/multaa yksi kuormallinen tasottaan pihaa.
Lopullinen viimeistely jäi meille. Traktorista jäi pieni painauma jo osin painuneen polun toiselle puolelle niin sitä korjailtiin vielä käsin.
Täytyy kaupasta käydä ostamassa ruohonsiemeniä että saatais vähän nurmikkoo alueelle ens kesänä. Ja sitten mä ostan jonkun hiton pommin jos vielä ruttojuuret levahtaa! :D
Aamuisen sateen jälkeen alkoi aurinko paistamaan joten päätin samaan syssyyn tehdä vielä portaiden alle uudet laatotukset ja rannasta löysin pari tarpeeksi sileää ja iso kiveä uusiksi askelmiksi.
Laattoja pitää käydä vielä ainakin 8 kpl ostamassa lisää jotta puhtain jaloin pääsee autopaikalta portaille asti.
Näyttää jo kivalta vaikka ei ihan valmis vielä ole :)
Kissat nauttii myös kesästä, Nala kirmas pitkin pihaa onnessaan!
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Toinenkin kulmahylly
..sai uuden maalipinnan pari päivää sitten!
Sama homma kun edellisenkin kanssa eli pihalle, pölyt ja hämähäkin seitit pois, suojaus ja spraymaalilla valkoiseksi :)
Ja takaisin omalla paikallaan! Ostin Ikeasta uudet mustat vetimet jotka sopii sohvasängyn vetimiin myöskin.
Helppoa kuin heinänteko tää pieni makeover :D
(Paitsi että en antanut tarpeeksi kuivua rauhassa vaan laitoin heti samana päivänä viinitonkan tohon tasolle, noh.. Seuraavana päivänä oli sitten tonkan pohjaan jäänyt maalilastuja. Hups :D)

maanantai 8. kesäkuuta 2015
Lomalla viimeinkin!
Kesäloman eka virallinen päivä oli siinä! Kolme viikkoa ihanaa mökkielämää vielä edessä.
Tultiin jo perjantaina tänne, yövuoren jälkeen oli pari vapaapäivää niin saimme varaslähdön lomaan.
Ensimmäinen ilta/yö oli aivan tyyni, saunottiin ja mies kävi uimassa. Vesi on mun makuuni vielä aivan liian kylmää mutta toiset tykkää (hullut) Lupasin kastaa talviturkin vasta juhannuksena...
Yöttömät yöt alkaa jo näkymään, klo 2 otin seuraavat kuvat ja kuten näkyy, alkaa uusi päivä jo pikkuhiljaa nousemaan :) Kuu paistoi vielä suurena taivaalla, järvi on tyyni ja hiljainen linnunlaulu vain taustalla.
Onni on olla vain <3
Lauantaina Kuhmoisissa järjestetään kesän alkajaisiksi Kiepsaus kesään tapahtuma. Tällöin torilla on myyntikojuja esim. käsityöläiset myy töitään sekä erilaisia ruokakojuja. Koska olemme maalla niin luonnollisesti tapahtuma alkaa jo melko aikaisin. Kaupunkilaiset oli tällä kertaa liikkeellä vasta 3 maissa jolloin kojuja jo purettiin pois. Minä, mieheni ja siskoni poikaystävänsä kanssa olimme liikenteessä, päätimme mennä sahanrantaan, paikalliseen venesatamaan jossa on ruoka/juomaravintola.
Illalla olisimme halunneet lähteä veneellä katsomaan Päijänteellä (Pyhänpäällä) sijaitsevia kalliomaalauksia mutta tuuli aivan liikaa ettei ollut turvallista lähteä. Vesi on muutenkin korkeammalla kuin mies muistiin, laituri jäi vaahtopäisten aaltojen alle!
Seuraavana päivä tuuri ei juurikaan parantunut vaan tuuli oli edelleen yhtä kova. Vaikka päivä oli muuten kaunis niin kuvista näkee pienet tuulenpuuskat! Vene jäi meidän rantaan, siskon poikaystävä tulee sen hakemaan viikolla pois jos kelit paranee.

Kissat nauttii vapaudesta, vaikka välillä lämmin takanpäällinen houkuttelee enemmän ja riiviöt saa melkein potkasta pihalle :D
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Kulmahyllyn uusi elämä
Pieniä maalausprojekteja on ollut matkan varrella ja lisää tulee. Nyt kun oon saanut valkoista enemmän mökkiin takan ja sohvasängyn muodossa niin tahdon vain lisää!
Ostin tori.fi sivulta kivan mallisen kulmahyllyn jonka viime kerralla maalasin valkoiseksi spraymaalilla. Kätevää ja nopeeta!
Ulkona oli mukava ilta, eikä tuullut liikaa joten maalaus sujui erittäin nopeasti. Eurolava alle ettei kaikkia lehtiä maalata kiinni hyllyyn.

Kuvassa muutakin sotkua mutta kivalta näyttää. Pallolamput on ostettu Ikeasta, tunnelmavaloa kivasti tuo.
Kesäloma alkaa parin viikon päästä!!! Sitten ollaan mökillä vähintään 3 viikkoa!
Innolla odotamme :)
perjantai 22. toukokuuta 2015
KesäKesäKesä tulee!
Kesää kohti mennään jo lujaa vauhtia!
Viime viikonloppuna olimme nauttimassa ihanasta kelistä ja seurasta mökillä.
Mökki siivottiin sisältä ja oltiin ekaa kertaa siellä yötä talven jäljiltä.
Ekana yönä oli vähän viileähkö nukkua vaikka patterit oli päällä ja takkaa lämmitettiin. Kovin paljoo ei ekalla kerralla uskaltanut lämmittää ettei tule halkeemia liian suuresta ja nopeesta lämpötilan muutoksista.
Sisko ja sen poikkis oli illalla mukana syömässä ja saunomassa, oli kiva ilta!
Eka päivä oli vähän viileämpi mutta pari seuraavaa oli jo mukavan lämpöistä. Jatkettiin vielä rannassa haravointi hommia ja heiluttiin kirveen kanssa puukasan vieressä!
Ihania kesäisiä kuvia tuli otettu muutama, innolla odotetaan seuraavaa vapaata ja tulevaa lomaa jotta päästään mökille! :)

Päijänteen vesi oli todella kirkasta ja melkein metrin korkeammalla kuin normaalisti. Hemmetin kylmääkin se oli mutta miehen oli pakko silti mennä saunasta muutaman kerran uimaan!!
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Uudet portaat
Viime viikonloppuna kävin taas mökillä.
Tällä kertaa projektin alle pääsi portaat. Vanhat oli alkuperäiset ja aika kärsineet. Kusiaiset oli jo alimmalle rapulle tehneet pesän, niin lahoks oli päässyt. Esimmäinen lauta lähti todella helposti, ihan kun ei olisi ollut ollenkaan kiinni.. Viime kesänä jo katseltiin että portaat täytyy uusia, sateella varsinkin oli jo vaarallisen liukkaat ja kun lakastiin lehtiä pois niin lähti parista kohtaa puulastuja mukaan.
Tästä näkee kuinka hyvässä kunnossa lankut oli :D
Koska olin yksin mökillä, mulla meni useampi tunti saada raput purettua. Ilma oli kuitenkin sopivan kuiva ja lämmin, mukavan rauhalliseen tahtiin puuhailin.
Vanhat lankut vein rantaan uudelle kokko paikalle. Tein risuille pohjan eurolavoista ja näitä lankuista.
Portaiden edessä oli vanha, suuri kivilaatta joka siirrettiin iskän kanssa uusien portaiden alle "tukipuuksi" Se oli törkeen painava!! Passiin saamista vaikeutti kun laatta oli valettu paikalleen eli isoja kiviä oli jäänyt pohjaan. Niitä kuitenkin lekalla iskä hakkas pois ja teki suuren työn että saatiin portaat paikoilleen ja suoraan. Siitä iso kiitos iskälle! :)
Vanhat laatat jäi seuraavaan kertaan jolloin pitäisi ne ottaa pois ja tasoittaa maata ja laittaa uudet laatat jotka ostin Starkista 1,50e kappale. Iskä laitto muutaman laatan jo paikoilleen meille malliksi miten kannattaa jatkaa ensi kerralla.

Lopulta tulos näytti tältä. Sain haravoitua mökin alle kertyneet lehdet ja tehtyä pohjat valmiiksi. Mun isä oli jo kotonaan aloittanut uusien portaiden tekoa ja toi ne mökille jossa sitten paikallaan viimeisteltiin.
Odotellessa havaroin muutenkin pihaa ja siivoilin oksia pois jotka oli jääny talvelta kun puita oli kaadettu.
Portaiden edessä oli vanha, suuri kivilaatta joka siirrettiin iskän kanssa uusien portaiden alle "tukipuuksi" Se oli törkeen painava!! Passiin saamista vaikeutti kun laatta oli valettu paikalleen eli isoja kiviä oli jäänyt pohjaan. Niitä kuitenkin lekalla iskä hakkas pois ja teki suuren työn että saatiin portaat paikoilleen ja suoraan. Siitä iso kiitos iskälle! :)
Vanhat laatat jäi seuraavaan kertaan jolloin pitäisi ne ottaa pois ja tasoittaa maata ja laittaa uudet laatat jotka ostin Starkista 1,50e kappale. Iskä laitto muutaman laatan jo paikoilleen meille malliksi miten kannattaa jatkaa ensi kerralla.
Portaat täytyy vielä käsitellä kesän lopulla jotta saadaan väri sopimaan mökkiin. Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)